Aloittaminen on aina hankalaa, mutta joskus sekin on tehtävä. Täältä alkaa siis meikäläisen, eli Tassu-kollin, oma blogi. Ja kuten kaikissa hienoissa tarinoissa, tässäkin tarinassa on synkkä ja myrskyinen alku. 

Synnyin maalla, sieltä minut tuotiin Turun keskustaan sisäkissaksi. Minulla oli kaksi isäntää: isä ja poika. Lisäksi minulla oli kodissa toinen Svante-niminen, kissakaveri. Eräänä päivänä isä-isäntäni löysi uuden rakkauden ja kohta pian he jo muuttivat yhteen, me kissat muutimme hänen mukanaan. Tällä uudella emännällä oli jo entuudestaan kaksi kissaa, uros ja naaras. Meillä taisi jo heti alussa mennä sukset ristiin, ja kohta pian jopa Svantekin kääntyi minua vastaan, ja minusta tuli kiusattu.

Jonkin ajan kuluttua päätettiin kokeilla, josko voisin jatkaa eloani yhdessa poika-isäntäni kanssa, sillä hän oli muuttanut omilleen. Mutta kuten vähän kaikilla opiskeluiässä olevilla nuorilla miehillä, ei hänelläkään ollut tarpeeksi aikaa olla ja leikkiä kanssani. Yksinäisyyttäni protestoin olemalla vähemmän sisäsiisti. Jonkin ajan kuluttua poika-isäntäni huomasi, ettei minun ole hyvä olla niin yksin. Niinpä isäntäni otti yhteyttä Dewi ry:hyn ja sain sieltä itselleni sijaiskodin.

Sijaiskodissa minulla oli seuranani Sirkka-niminen pentu. Tämän kanssa elämä sujui suht koht sopuisasti, välillä toki piti vähän painia ja leikkiä lyödä. Ensimmäisinä viikkoina sijaiskodissani purin kaikkien näiden muutosten aiheuttamaa stressiäni ja järkytystäni olemalla taas vähän ei-sisäsiisti. Sijaiskodissani ehdin olla noin kuukauden päivät, kunnes eräänä lauantaipäivänä sain vieraan. Tämä vieras oli oikein mukava. Paria päivää myöhemmin tämä vieras tuli uudestaan kylään. Tällä kertaa hän ottikin minut mukaansa. 

Hämmentyneenä kyhjötin kantolaukussa ja yritin nähdä ristikkojen läpi, minne olimme menossa. Lopulta auto pysähtyi ja minut kannettiin sisään kerrostaloon. Kun kantolaukun luukku vihdoin avautui, lähdin heti tutkimaan uutta ympäristöä. Laukun ulkopuolelta löytyi 25 neliön yksiö, jossa oli paljon kaikkea tutkittavaa. Aavistin jo heti alussa, että tällä vieraalla oli tarkoituksena pyrkiä minun uudeksi emännäksi. Niinpä sitten samalla, kun tutkin uutta kotiani, puskin kaikki mahdolliset kulmat merkatakseni ne omaksi alueekseni. 

Pidin siitä, että kotini oli korkealla, koska sieltä pystyin seuraamaan muiden tekemisiä alhaalla kadulla.

 

Jo heti alussa löysin itselleni sopivan ja turvallisen nukkumapaikan, joka oli sopivasti piilossa. Itse asiassa niin piilossa, ettei emäntäni löytänyt minua ensimmäisenä aamunani. Oli kieltämättä huvittavaa seurata, kun emäntäni pienoisessa paniikissa etsi minua kaikista mahdollisista paikoista ja mutisi itsekseen koko ajan: "En mä oo VOINU hävittää mun kissaa heti ekana yönä...!" Kun hän vihdoin sitten löysi minut, kehui hän minua ovelaksi ja viisaaksi kissaksi. Hyvä, että jo tässä kohtaa hän huomasi, että oli saanut palveltavakseen neron!

Noin. Nyt on tarina aloitettua. Jatkoa seuraa myöhemmin, kunhan saan patistettua emäntääni kirjoittamaan lisää...

PS. Ihmiset Dewillä tekivät minulle oman profiilin, käykäähän katsomassa!